Eevert Haikola on koulumme abiturientti ja tehnyt todella paljon työtä sekä koulun suhteen mutta myös oman lajinsa eteen. Eevert kuuluu Hyrylän lukion urheiluvalmennus tiimiin, josta on paljon hyötyä treenaamisen suhteen.…
Ensimmäinen suomalainen pelaaja parhaimpien joukossa
Lauri Markkanen on valittu Amerikan koripalloliigan (NBA) tähdistöotteluun, jossa pelaavat nykyhetken parhaimmat koripallon pelaajat. "Olin kotona sohvalla perheeni ja agenttini kanssa. Hieman hermoja raastava kokemus", Markkanen sanoi lehdistötilaisuudessa. Markkanen valittiin…
Liikkumista syyslomalla!
Syysloma kolkuttelee koululaisten ovella, joten mikä olisi parempaa kuin ulkona liikkuminen. Varsinkin kun kelit ovat olleet todella mukavat ja jatkuvat syyslomallakin, ei voi löytyä tekosyitä olla lähtemättä ulos. Tarpeellinen liikuntavarustus…
Wanhat kuninkaallisten tapaan
Kuva: Studio Lindell Torstaina 28.4.2022 koitti päivä, jona me toisen vuoden opiskelijat pääsimme vihdoin pitkän odotuksen jälkeen tanssimaan itsemme wanhoiksi. Koko vuoden kestäneet suunnitelmat ja valmistelut saivat arvoisensa päätöksen, kun…
Liikutko sinä tarpeeksi?
Kuva: Salla Lahtinen Kuva: Salla Lahtinen Nuorten liikunta ja liikkumattomuus on ajankohtainen aihe. Lasten liikuntatutkimus paljastaa lasten alhaisen mielenkiinnon liikuntaa kohtaan. Aihe on tärkeä, koska nuoret liikkuvat liian vähän. Teko…
Suomi ensimmäistä kertaa arvokisoihin!
Kautta aikojen Suomen maajoukkueen jalkapallomenestys on ollut melko heikossa hapessa. Suomen maajoukkueella ei ole MM- tai EM-karsintoja enempää kokemusta arvokisoista. Pisimmälle, ennen tätä vuotta, Suomi on päässyt EM-karsinnoissa 1980, jolloin…
Haastattelussa jalkapalloilija Peter Sihvonen
Peter Sihvonen on lukiomme ykkönen, joka pelaa jalkapalloa PKKU:n (Pallokerho Keski-Uusimaa) riveissä. Hän on joukkueen kapteeni. Missä joukkueessa pelaat? PKKU:n SM-sarjaa B-ikäluokassa. Kuinka usein harjoittelet? Neljä kertaa viikossa, Mistä harjoituksesi…
Lauri Markkanen on palannut loukkaantuneiden listalta!
Chicago Bullsin Lauri Markkanen loukkasi 27.9.2018. oikean käden kyynärpäänsä. Kyseessä oli siis heittokäden vamma, joka piti Markkasen poissa kentiltä joulukuun 1. päivään saakka. Nyt Markkanen on vihdoin päässyt takaisin pelaamaan.…
Huuhkajien lohkovoitto Kansojen liigassa on iso onnistuminen suomalaiselle jalkapallolle
Suomalainen jalkapallo on vihdoin tehnyt jotain merkittävää: Suomi on voittanut Kansojen liigan lohkonsa. Toki kyseessä on kolmanneksi korkein taso Kansojen liigassa, liiga C, mutta mielestäni se ei kuitenkaan alenna Suomen…
Suomen matka jääkiekon maailmanmestaruusturnauksessa
Seurasitko jääkiekon maailmanmestaruuskisoja? Useat varmasti seurasivat, ja osa saattoi olla pettyneitä Leijonien tulokseen turnauksessa. Käsitellään Leijonien matkaa nyt uudelleen, kun pystymme katsomaan asiaa objektiivisemmin. Suomi – Etelä-Korea 8–1 voitto!…