Tuusulan lukiossa tuttu Platonin Akatemia järjestettiin tänä vuonna kolmessa eri osassa. Tänä vuonna Platonin Akatemian ydinkysymys oli “Miksi?”. Erilaisissa tapahtumissa ja pisteissä käsiteltiin kysymystä erilaisista näkökulmista. Platonin Akatemian ensimmäinen osa…
Ysiluokkalaiset pohtivat lukion Avoimissa ovissa unelmiensa lukiota
Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteen avoimissa ovissa teemana oli Toiveiden lukio. Meidän toimipisteellämme ysiluokkalaiset saivat itse joko kirjoittaa, piirtää tai valokuvata asioita, jotka tuovat heille mieleensä jotain heidän toiveidensa lukiosta. Millainen olisi…
Eläimellista menoa – penkkarit 2017
Torstaina 16.2.2017 oli jälleen se aika vuodesta, kun abiturientit kaivoivat kaapeistaan hupaisammat puvut ja asut päälleen ja kassit täyttyivät useista kiloista karkkia -- kyseessähän on penkinpainajaiset eli PENKKARIT! Tämä on…
Carpe diem – tartu hetkeen
Huh! Hiki vain valuu otsaa pitkin, kun pänttääminen viimeisiinkin kokeisiin on lähes loppusuoralla. Pian on jo aika vaihtaa kytkin kesäloma-asentoon, kun enää on muutama koe jäljellä ja monella nekin jo…
Kesän 2015 festarikattaus!
Festarikesä 2015! Festarikesän 2015 artistikattaus on runsas ja räiskyvä. Staget ympäri maan keräävät tänä vuonna kovia kansainvälisiä ja kotimaisia huippuja! Suomen 2015 festarit tulevat olemaan suurempia kuin koskaan. Monet suosikkifestivaalit…
Innokampus ja #Henriasenne-työpaja
Mikä on Innokampus? Innokampus on uudenlainen yhteiskuntavastuuhanke, joka haluaa aktivoida kaikki Suomen 1,2 miljoonaa nuorta. Innokampus auttaa nuoria löytämään itsestään käyttämättömän potentiaalin ja luo siitä ennennäkemätöntä arvoa nuorille itselleen -…
Pääministeri vieraili koulullamme
Koulumme auditoriossa jännittyneen tunnelman lomassa tapahtuu vielä paikoilleen asettumista ja kuiskuttelua kuuluu sieltä täältä. Voimme todeta, että kyseessä ei ole mikä vain kouluvierailu, vaan kouluumme on saapumassa aivan erityinen vieras:…
Penkkari-selfieitä eli pelfieitä
Abien mielestä ehkä vuoden odotetuinta päivää vietettiin jälleen hiihtolomaa edeltävänä torstaina. Tällä kertaa halusimme ikuistaa penkkaripäivän mahdollisimman hyvin abien näkökulmasta, joten päädyimme nykyaikaiseen ratkaisuun: selfiekeppiin ja selfieihin, tai tarkemmin sanottuna penkkari-selfieihin…
Synkkä musikaali ravisteli yleisöä
Hyrylän lukion ja yläkoulun yhteinen musikaaliprojekti huipentui joulukuussa viiteen esitykseen. Tänä vuonna musikaalin tyylilajina oli kauhu. Koskettava ja kauhistuttava Apinankäpälä saikin monen katsojan silmäkulmat kastumaan ja alahuulen väpättämään. Monien katsojien mielestä…
Itsenäisyysjuhlan ja syksyn lakkiaisten tunnelmia
Kuvat: ©Joni Oksanen – Onnea uusille ylioppilaille! Koulussamme juhlittiin perinteikkäästi itsenäisyyspäivää ja lakkiaisia 5.12. 2014. Valmistuvia abiturientteja oli kaiken kaikkiaan 16, joista juhlassa lakitettiin 15. Juhlassa oli paljon yhteislaulua ja…