Eläköitynyt poliisikoira Antti (oik.) ja vieressä hänen seuraajansa
Vuoden 2024 Elävä kirjasto tutustutti monenlaisiin ihmisiin

Eläköitynyt poliisikoira Antti (oik.) ja vieressä hänen seuraajansa
Jo melkein 30 vuotta jatkunut perinne palasi jälleen, kun Platonin Akatemia järjestettiin tänä vuonna Hyrylässä. Platonin Akatemia on monitieteinen, sananvapautta, luovuutta ja vahvaa ilmaisua kunnioittava tiede- ja taidetapahtuma. Tänä vuonna…
Kuva: Elsa Uro Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteen Elävä kirjasto -tapahtuma järjestettiin 16.11.2023, ensimmäistä kertaa Moniossa. Tapahtumassa opiskelijat pääsevät lainaamaan "eläviä kirjoja" eli kuuntelemaan oikeita ihmisiä ja toivottavasti myös oppimaan sitä…
Syksy on edennyt nopeaa vauhtia, ja syyslomatkin ehdittiin viettämään ajat sitten. Ei ole siis enää kauan aikaa siihen, kun syksyn sykähdyttävä ruskamaisema muuttuu talven lumoavaksi ihmemaaksi – toivon mukaan. Joka…
Koko tanssiporukka yhdessä kuvassa. Kuva: Susanna Kantola Helmikuun puolivälissä oli jälleen tullut aika perinteisten lukion kakkosluokkalaisten vanhojen tanssien ja samalla samaisen ikäluokan siirtymisen lukion vanhimmiksi opiskelijoiksi. Toisaalta abit juhlivat lukulomalle…
Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteen vuoden 2022 Elävä kirjasto -tapahtuma järjestettiin 16.11.2022. Elävä kirjasto on perinteinen tapahtuma Hyrylän toimipisteessä. Tapahtuman tarkoituksena on tuoda esiin niin erilaisia ihmisiä ja heidän kokemuksiaan kuin…
Helmikuussa järjestettävät penkkarit ovat vanhojentanssien ja ylioppilasjuhlien lisäksi yksi lukioajan tärkeimmistä juhlista lukiolaiselle. Penkkareissa koulunkäyntinsä päättävät abiturientit pääsevät perinteisesti viskomaan karkkia rekkojen lavoilta värikkäisiin naamiaisasuihin pukeutuneina. Riehaan kuuluvat oleellisesti myös…
Hyrylän toimipisteessä vietettiin 20.12.2018 Afrikka-päivää. Se oli teemapäivä, joka oli osa opiskelijakunnan hallituksen Afrikka-projektia. Kyseinen projekti on siis täysin opiskelijalähtöinen. Tämän projektin, ja Afrikka-päivän, tavoitteena on, että nuorten tietämys Afrikan…
Lokakuun kymmenes päivä lukiollamme tapahtui - oli vuosittaisen Elävän kirjaston aika. Tänä vuonna kyseinen tapahtuma järjestettiin jo kolmattatoista kertaa ja se keräsi tuttuun tapaan paljon suosiota ja kiitosta. Tapahtuma on…
Kesäloma alkaa ihan pian, ja nyt on viimeistään hetki suunnitella kesän menoja! Kokosimmekin teille tähän menovinkkejä koko kesän ajaksi. Etsi siis itseäsi kiinnostavat tapahtumat ja nappaa kaverisi mukaan! …