Merja Hyvönen yrittää näyttää kiireiseltä. © Miika Kosloff Merja ”Mertzi” Hyvönen on toiminut Hyrylän lukiossa omin sanojensa mukaan yhdeksän mukavaa ja työntäyteistä vuotta. Opinto-ohjaajan työhön kuuluu muun muassa opiskelijan tulevaisuuden…
Onko kännykässäsi äänetön-toimintoa, Ilkka Mäkinen?
Hyrylän lukion ja yläkoulun apulaisrehtori Ilkka Mäkinen asuu Tuusulassa ja on toiminut Hyrylässä opettajan jo vuodesta 1993. Ensimmäisen vuoden hän toimi opettajana, minkä jälkeen hänet valittiin myös apulaisrehtoriksi. Nykyään hän…
Laskeeko derivointi potenssia, Sinikka Hänninen?
Sinikka Hänninen on toiminut vakituisena matematiikan opettajana Hyrylän lukiossa vuodesta 1986 lähtien. Sitä ennen hänellä oli sijaisuuksia. Alun perin Hänninen on myös opettanut matematiikan lisäksi tietotekniikkaa ja kemiaa. Iltaisin hän…
Loppuuko maailma 21.12.12, Erkki Kyttälä?
Erkki Kyttälä on vastannut lukiomme fysiikan opetuksesta 35 vuoden ajan. Cern-projekti kuuluu myös hänen toimialaansa. Mikä on parasta opettajan työssä? – Kyllä ne on oppilaat. Ei sille voi mitään. Halusitko…
Osaatko tanssia Gangnam Stylea, Päivi Ojakangas?
Päivi Ojakangas on opettanut musiikkia Hyrylän lukiossa 30 vuotta. Hän ohjaa myös musikaalia. Mikä on parasta opettajan työssä? – Jaha, ihan parasta on nuoret ihmiset, joiden kanssa saa tehdä tätä…
Mitä kielikommelluksia sinulle on sattunut, Tarja Korhonen?
Tarja Korhonen on ollut Hyrylän lukiossa reilu 3 vuotta ruotsin ja saksan opettajana. Mikä on ikimuistoisin muisto opettajan urasi varrella? – Tätä ei varmaan oikeesti kannattais julkaista, mutta varmaan se…
Mistä aistista luopuisit, Leena Pentikäinen?
Leena Pentikäinen yrittää laittaa kieltään rullalle. Tuusulalaiselle Leena Pentikäiselle on kertynyt huikea 36 vuoden ura Hyrylän koulukeskuksessa. Maantiedettä ja biologiaa opettava Pentikäinen on myös tehnyt työtä pitkään esimerkiksi opiskelijahuoltoryhmässä. Hän jää eläkkeelle tänä keväänä. Haastattelun…
Kerro ruotsalaisvitsi, Helena Leväinen
Ruotsia ja saksaa opettava Helena Leväinen asuu Vantaalla. Hyrylän lukiossa 21 vuotta opettanut Leväinen jää alkusyksystä eläkkeelle. Mitä yllätyksiä tuli Kinder-munasta? – Vaikea kysymys. No sormuksia yleensä. Mikä on hankalinta kielten opetuksessa? – No, saksan opetuksessa ei…
HIFK vai Jokerit, Sirje Grönholm ja Teemu Kukkonen?
Sirje Grönholm ja Teemu Kukkonen näyttävät valssin mallia. Keravalainen Teemu Kukkonen ja järvenpääläinen Sirje Grönholm vastaavat koko Hyrylän lukion liikunnan opetuksesta. Lisäksi vanhojen tanssit, liikuntakisatapahtumat ja turnaukset sekä juhlatilaisuudet ovat…
Mikä on elämän tarkoitus, Tapio Turpeinen?
Järvenpäässä asuva Tapio "Turre" Turpeinen opettaa filosofiaa, historiaa, yhteiskuntaoppia, uskontoa, elämänkatsomustietoa, ja psykologiaa. Energiaa riittää myös oppilaskuntaan, elokuvakurssi Ihmefilmiin, Nufit-tapahtumiin, Agora-projektiin, Elävään kirjastoon, Platonin Akatemiaan ja Annales-vuosikirjan tekoon (vuosina 1999–2011). Hyrylän…