Monioon on tullut uusi kielten opettaja Satu Finnilä-Ylisiurua. Tuusulasta kotoisin oleva Satu on aloittanut opettajanuransa Hyrylän koulukeskuksessa englannin ja ruotsin kielen opettajana. Helsinkiin siirryttyään hän työskenteli pitkään ala-asteen kieltenopettajana. Sopivan…
Aika kuluu mutta muistot jää
Tuntuu kerta kaikkiaan käsittämättömältä, että meillä abiturienteilla on jäljellä lukiota enää vajaa pari viikkoa. Vastahan me olimme pienen pieniä lukion ykkösluokkalaisia, jotka eivät vielä tienneet, mitä tuleman pitää! Nyt tilanne on…
Ensimmäinen joulu Moniossa
“Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella…” Näin kuuluu yksi kenties tunnetuimmista suomalaisista joululauluista, jonka soittaminen muistuttaa, että joulu on todella lähellä. Moniossa ollaankin valmistauduttu joulun saapumiseen jo hyvissä ajoin:…
Miten tuet opiskelijoita, kouluvalmentaja Elisa?
Kuvassa ovat kouluvalmentaja Elisa (oikealla) ja resurssiopettaja Terhi. Mistä olet kotoisin, ja missä olet opiskellut? - Olen kotoisin Tuusulasta ja asun myös täällä. Kävin Jokelassa lukiota ja menin Helsinkiin opiskelemaan…
Ykkösten ajatuksia lukiosta
Lukukausi on jo pitkällä: ensimmäinen periodi ja päättöviikko ovat takana, sekä ylioppilaskirjoitukset on kirjoitettu. Tuusulan lukioon on kokoontunut opiskelijoita niin Tuusulasta kuin myös Tuusulan lähikunnista ja kaupungeista. Lukion alku on…
Monio – miten rakentaminen edistyy?
Mikä on Monio? Monio on hirsinen monitoimirakennus, jota rakennetaan parhaillaan Tuusulan Rykmentinpuistoon. Monitoimirakennuksen on arvioitu valmistuvan vuoden 2023 kevääseen mennessä. Varsinainen muuttopäivä Monioon on syksyllä. Monitoimirakennuksen tilat on suunniteltu lukion,…
Millaista on aloittaa lukio-opinnot?
Tänä vuonna lukio-opintojen aloittaneiden opiskelijoiden syksy on ollut poikkeuksellinen koronapandemian takia. Isoin muutos on ollut toisessa jaksossa alkanut osittainen etäopetus, mistä siirrytään kokoaikaiseen etäopetukseen kolmannessa jaksossa. Etäopetuksen mukana on tullut…
Valokuvia seinille
Koulumme ruokalan seinille on suunniteltu laitettavaksi kaksi mustavalkoista opiskelijan ottamaa kuvaa Hyrylän alueelta. Toinen on maisemakuva ja toinen lähikuva. Vaihtoehtoja on yhteensä noin parikymmentä, joista valitaan parhaat.
Supersankareita ja elokuvahahmoja – penkkarit 2019
Ystävänpäivänä abit pääsivät juhlimaan penkkareita. Ilmassa oli paljon naurua, hupia ja totta kai karkkia! Päivä sisälsi abien juhlaruokailun, abishown auditoriossa ja perinteeksi muodostuneen rekka-ajelun lähikoulujen ohi. Penkkariasuja näkyi taas laidasta…
Afrikka-päivä laulatti ja tanssitti mutta tärkeimpänä opetti
Hyrylän toimipisteessä vietettiin 20.12.2018 Afrikka-päivää. Se oli teemapäivä, joka oli osa opiskelijakunnan hallituksen Afrikka-projektia. Kyseinen projekti on siis täysin opiskelijalähtöinen. Tämän projektin, ja Afrikka-päivän, tavoitteena on, että nuorten tietämys Afrikan…