Pakkasilma hyväilee ihoa, joka kipristyy kylmän vaikutuksesta punertavaksi. Keho on tyytynyt uuteen, verkkaiseen tahtiin, joka on katoavaisuudestaan huolimatta rauhoittava. Päivänvalosta ehtii nauttia aiempaa enemmän, kun mikään ei häiritse luontaista päivärytmiä.…
Lomasta energiaa kevään koetuksiin
Kuva: Aino Rekikoski Koulua on jäljellä enää muutama päivä tältä vuodelta, ja varmasti niin kaikki oppilaat kuin opettajatkin odottavat joululomalle pääsyä innolla. Meille abiturienteille kulunut syksy on ollut erityisen rankka…
Kiitos
Pian alkaa syyslukukausi olla paketissa ja pääsemme vähitellen rauhoittumaan loman viettoon.Tällaisina hetkinä on hyvä miettiä, millainen ajanjakso onkaan tullut päätökseen. Kuluneena lukukautena niin opiskelijat kuin lukion henkilökuntakin ovat joutuneet sopeutumaan…
Viimeiset hetket lukiossa
Kolmas ja viimeinen jakso on vihdoin lähtenyt käyntiin. Pian päästään lukulomalle, jonka jälkeen kouluun tullaan enää vain tekemään kevään ylioppilaskokeet ja ottamaan lakki vastaan. Tuntuu oudolta ajatella, että näiden jäljellä…
Mitä joululomalla voi puuhailla?
21 Lumiukko ja lumikoira -elokuva esitetään perinteisesti jouluaattona kello 11.30 alkavan ensimmäisen osan jälkeen. (klo 12.00 Yle TV2) Mikäli tämän vuoden kalenterin viimeiset sivut eivät ole jo aivan täynnä tai…