Vaikea uskoa, mutta totta se on - kolmivuotinen lukiourani on tullut päätökseen. Tuosta vain, yhtäkkiä, nyt sen vasta itsekin tajuan. Vaikka päivät ovat tuntuneet pitkiltä ja viikot suorastaan ikuisilta, on…
Eläimellista menoa – penkkarit 2017
Torstaina 16.2.2017 oli jälleen se aika vuodesta, kun abiturientit kaivoivat kaapeistaan hupaisammat puvut ja asut päälleen ja kassit täyttyivät useista kiloista karkkia -- kyseessähän on penkinpainajaiset eli PENKKARIT! Tämä on…
Hyvä ABIT, jaksakaa!
Abeilla aika hiipuu, samalla kun kevään ylioppilaskokeet lähestyvät huimaa vauhtia. Stressiltä ja uuvuttavalta aherrukselta tuskin välttyy kukaan. Toki kirjoittajia on joka lähtöön. On kunnianhimoisia hikipinkoja, keskitasoon tähtääviä ja maailmanmaalareita, jotka eivät helposti…
Pelkoa ja inhoa Hyrylän toimipisteessä
Pitkään venynyt kesä alkaa taittumaan jo syvälle syksyn kurimukseen, ja viimeisen vuoden ensimmäinen jakso on jo takana. Tilanteen surrealistisuus on käsin kosketeltavaa, mutta tuo kaikki uppoaa jonnekin alitajunnan syövereihin, kunnes…
Ihme aikaa
Varsinkin näin keväällä, kun YTL hyökkää ylioppilaskirjoituksilla meidän viattomien abien kimppuun, tekemistä riittää. Ainakaan itse en kuitenkaan ole halunnut vain sulkea ympäröivää maailmaa ja kaikkea lukemiselle vaihtoehtoista tekemistä silmistäni. Meneillään…
Abiturientti uravalintojen suossa – abikolumni
Seuraavat kuukaudet tulevat olemaan viimeiset lukiossa viettämäni kuukaudet. Joka kevät tuhannet abit tekevät mahdollisesti koko loppuelämäänsä määritteleviä päätöksiä, joita kutsutaan myös uravalinnoiksi. Tämä kyseinen aika on siis äärimmäisen hektinen, sillä…
Penkkari-selfieitä eli pelfieitä
Abien mielestä ehkä vuoden odotetuinta päivää vietettiin jälleen hiihtolomaa edeltävänä torstaina. Tällä kertaa halusimme ikuistaa penkkaripäivän mahdollisimman hyvin abien näkökulmasta, joten päädyimme nykyaikaiseen ratkaisuun: selfiekeppiin ja selfieihin, tai tarkemmin sanottuna penkkari-selfieihin…
Rekkakuski, insinööri vai lehtimyyjä?
Maaliviiva lähestyy. En tiedä, miltä tuntuu, kun maratonin viimeiset kilometrit käynnistyvät, mutta kai tätä tunnetta voi siihen verrata. Niin lyhyt matka jäljellä, että se tuntuu pitkältä. Abivuoden toinen jakso lähestyy…
Urapäivä tulevaisuuden uranuurtajille
Diilistä-tuttu Antti Seppinen kertoo omasta uraputkestaan. Lukiossamme järjestettiin 4.11. erityisesti abeille suunnattu urapäivä. Se on perinteisesti ollut kaikkien Tuusulan lukion toimipisteiden yhteinen tapahtuma, ja tällä kertaa bussit kuljettivat Jokelan ja…
Abiruno: Ylioppilaskirjoitukset
Kesäloma alkoi, kesätyöt alkoi, vapaus alkoi, lukeminen alkoi. Kahdeksan tuntia päivässä, viidesti viikossa. Näin mä suunnittelin ja etukäteen ajatukselle jo oksensin. Ei ollut kahdeksan tuntia, ei edes minuuttia. Oli vain…