Kilpikonnaa ja nimikirjoituksia

Kilpikonnaa ja nimikirjoituksia

Pitkän odotuksen, haparoivien kiinan kielen opintojen ja neljän työlään esseen englanniksi kirjoittamisen jälkeen vaivannäkö palkittiin ja tapasimme muut kiinakurssilaiset Helsinki-Vantaan lentokentällä. Matkamme kohti Kiinan Shenzeniä saattoi alkaa.

Matka ei ollutkaan ihan lyhyt, sillä seuraavat viisitoista tuntia kuluivat lentomatkallaa Hong Kongiin ja sieltä tullitarkastusten kautta Shenzeniin. Mitä lähemmäksi määränpäätä pääsimme, sitä enemmän alkoi perhosia lennellä mahassa.

Kiinassa oli jo melko myöhäinen ilta, kun vihdoin saavuimme Shenzhen Middle Schoolille. Kymmenen miljoonan asukkaan kaupungin hulppeat valot valaisivat pimeää iltaa. Koululla kiinalaiset isäntäperheet olivat vastassa, ja kun jokainen löysi omansa, hajaannuimme kukin ympäri kaupunkia viettämään ensimmäistä iltaamme.

Shenzhenissä ei paljon omakotitaloja näkynyt, vaan asunnot olivat monikymmenkerroksisia tornitaloja. Yleinen maisema oli suurkaupunkimainen: paljon ihmisiä, rakennuksia ja autoja. Siellä täällä näkyi kaukana kohoavia vihreitä vuoria. Näkymä erosi paljon Suomen umpimetsästä.

Matkan aikana vietimme kolme päivää koulussa. Koulu on yksi Shenzhenin parhaimmista, ja sen alue suurine urheilukenttineen on laaja. Osa luokista näytti suomalaiseen silmään alkeellisilta ja ränsistyneiltä. Liitutaulun yläpuolella komeili Kiinan lippu. Sitä vastoin opetus oli mainiota. Koululla oli muutamia yhdysvaltalaisia opettajia, jotka pitivät oppitunteja englanniksi. Koulupäivät olivat pitkiä, ja niihin sisältyi tunnin ruokatauko, jolla ehti vaikka päiväunille tai syömään johonkin läheisistä pikaruokaravintoloista.

Shenzhen Middle Schoolin sisäpiha.

Kung Fu -tunti

Ruoka olikin yksi mieleenpainuvimmista asioista. Kiinalainen ruoka oli suomalaiseen makuun tulista, ja koostumus oli usein sitkeää ja limaista. Monissa ruuissa oli mukana pää, jalat, nahka ja/tai luut. Syöminen hoitui puikoilla, joiden käytössä olimme viikon jälkeen melko konkareita, vaikka tekniikkamme usein huvitti paikallisia. Maistoimme muun muassa ostereita, simpukoita, mustekalaa, ankeriasta, merileväkeittoa, kananjalkoja ja kilpikonnaa. Kaikkea syömäämme emme edes osanneet tunnistaa. Ruokajuomana oli teetä. Kiinalaisen ruokakulttuurin lisäksi tutustuimme myös yhdysvaltalaisten pikaruokaketjujen antiin. McDonald’s, Burger King, KFC, Pizza Hut ja Starbucks olivat hyvää vastapainoa eksoottiselle kiinalaisella ruoalle.

Paikalliset pikaruokaravintolat

Vapaa-aikamme käytimme yhdessä kiinalaisten ystäviemme kanssa kiertelemällä kaupunkia. Kävimme esimerkiksi toiseksi korkeimmassa rakennuksessa katsomassa yöllistä valomaisemaa. Kävimme myös huvipuistossa, ja osa kävi tutustumassa paikallisiin karaokebaareihin. Suurin osa vapaa-ajasta kului shoppaillessa maanalaisissa ostosparatiiseissa. Niissä oli loppumaton määrä erilaisia kojuja täynnä koruja, laukkuja, vaatteita, kenkiä, elektroniikkaa ja kaikenlaista muuta pikku tavaraa. Hinnat olivat naurettavan halpoja, varsinkin kun isäntämme auttoivat tinkimisessä.

Keräsimme Kiinassa paljon huomiota, mikä tuntui oudolta. Ihmiset eivät häpeilleet yleistä tuijottamista, ja rohkeimmat ottivat kuvia, luvalla tai ilman. Kaikista suurin häly nousi, kun kävimme eräällä ala-asteella, jossa pienet kiinalaiset sekosivat täysin. Siellä ympärillämme tungeksi satapäinen lauma lapsia, joista jokainen vaati saada nimikirjoituksen. Yritäpä siinä sitten päästä takaisin bussiin.

Team Hyrylä: Viljami Hautakoski, Johanna Ikonen, Pinja Lappalainen, Nina Syyli ja Katja Korhonen.

Vaikka kaupunki oli rikas, näimme myös köyhien elämää. Ydinkeskustan ulkopuolella oli sotkuista ja ränsistyneitä taloja. Kävimme myös kahdella kiinalaisella tehtaalla, joissa työ oli liukuhihnatyötä ja olosuhteet alkeelliset. Se pisti miettimään, että käytämme joka päivä samanlaisissa tehtaissa tuotettuja tavaroita.

Kiinalaiset ystävämme olivat todella ystävällisiä ja ihania. Meistä tuli hyvin läheisiä. Ajatus, että emme ehkä enää tapaa, tuntuu haikealta. Matkalla kokemamme ja näkemämme asiat olivat ainutlaatuisia ja unohtumattomia. Uusia asioita, eikä se edes tuntunut opiskelulta. Viikon ”miniloma” 25 asteen lämmössä piristi, vaikka pudotus suoraan koeviikolle oli karu. Kiinaan ei pääse joka päivä, joten tällaiseen tilanteeseen kannattaa tarttua empimättä, sillä tehty työ oli todellakin tämän viikon arvoinen.

Avatar photo
Johanna Ikonen

Viimeistä vuottaan lukiossa ahkeroiva tyttö, joka omistaa tyhmän koiran, pelkää hämähäkkejä, haluaisi pelastaa maailman, rakastaa jalkapalloa ja fanittaa Solsidania. Toisin sanoen melko normaali tyyppi.