[stextbox id=”tietolaatikko” caption=”Révérence”]
Ohjaus & käsikirjoitus: Taru Kasandra
Tuotanto: Järvenpään teatteri/Sanna Laine, Sanna Salo, Annika Suominen
Pääosissa: Minna Lund, Hanna Puura, Anna-Maria Wilksman, Veera Väisänen, Olli Tamminen, Vesa Saralehto
Ensi-ilta: 2.3.2013[/stextbox]
Minä haluaisin ratsastaa lujaa kanssasi hevosilla, ratsastaa läpi
metsän, antaa oksien raapia kasvojani verille ja saapua lammen
rantaan, jossa vettä nielleet naiset kastelevat kasvojaan pyhällä
vedellä niin kuin ensimmäisessä kasteessa: hellästi ripotellen, varoen
ettei se ole liian kylmää.
Näytelmä alkaa Järvenpää-talon aulasta, josta katsojat näyttelijöiden johdattamana siirtyvät hämärään ja mystiseen kellariteatteriin, jossa näyttelijät ovat jo valmiina paikoillaan ja salaperäinen musiikki on vallannut huoneen. Kun katsojat ovat kukin löytäneet penkkinsä ja valmiina näytelmän alkuun, saatetaan näytelmä varsinaisesti käyntiin.
Näytelmän päähenkilö Ida on iloinen tyttö ja pieni ballerina, joutsen. Idan isä räjähtää ja äiti verhoutuu suruun unohtaen ulkomaailman ja tyttärensä täysin. Äiti vain istuu kylpyammeessa, polttaa tupakkaa ja muistelee kuollutta aviomiestään sumuisten kohtausten kautta. Myös Idan parasystävä Veera on kuollut ja kummittelee jatkuvasti Idan ajatuksissa ja muistoissa.
Nämä ovat rankkoja asioita käsiteltäväksi nuorelle tytölle, ja näytelmän pääjuoni keskittyy Idan selviytymiseen vaikeiden kokemusten yli. Idan asenne maailmaan on kaikesta huolimatta myönteinen ja hänen suhtautumisensa asioihin on melko naiivia. Silti hänestä aistii, kuinka kipeiden muistojen ylipääseminen tekee vaikeaa, eikä hänellä ole oikein ketään ihmistä auttamassa siinä. Välillä näytelmässä pitää oikein tarkkaan miettiä, onko nyt kyse Idan unimaailmasta vaiko todellisesta maailmasta, sillä kohtaukset ovat hieman irrallisia ja ajoittain hyvinkin nopeasti ohi.
Koska Ida ei saa kesätöitä, lähettää hänen äitinsä hänet kesäksi sisarensa luokse maalle työskentelemään. Maalla tädin luona Ida tutustuu Oliveriin, jolla on positiivinen vaikutus Idan muistojen käsittelyyn. Oliverin kanssa Ida tekee taas asioita, joita ei ole moneen vuoteen lapsuuden traumojensa takia uskaltautunut tehdä. Oliverin ja Idan kesäromanssi kuitenkin saa ikävän käänteen, kun Idan äiti tulee hakemaan Idan kotiin jo ennen kesän päättymistä. Kotipuoleen palattuaan muistot palaavat Idan mieleen, ja tarinan loppu on lohduton.
Itse näytelmä oli mielenkiintoinen, mutta katsojan piti olla tarkkana. Tapahtumat eivät kulkeneet yhtä loogisesti kuin Peppi Pitkätossu –näytelmässä, vaan monet juonen kannalta keskeiset asiat jäivät katsojan arvattaviksi ja ymmärrettäviksi. Koko näytelmän ajan katselijalle annettiin vihjeitä ja langanpätkiä, joista hänen täytyi itse kyetä kutomaan kokonaiskuva näytelmän tapahtumista. Osa kohtauksista jäi hieman katsojan oman tulkinnan varaan, eivätkä varmastikaan jokaiseen kohtaukseen ollut vain yhtä selitystä. Osan asioista tajusi vasta kotona, jolloin näytelmän heittelehtivät tapahtumat saivat järkevämmän selityksen. Silti kaikkiin kysymyksiin en ole vieläkään saanut selkeää ja järkevää vastausta. Näytelmän kerrotaan pohjautuvan Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli maalaukseen. Moni katsoja varmasti osasi yhdistää lopun kohtauksen, jossa kaksi miestä kantaa Idaa pois näyttämöltä puisen orren varassa, juuri tähän kyseiseen maalaukseen. Näytelmässä oli myös paljon muuta symboliikkaa, jonka merkitys jätettiin katsojalle itselleen selvitettäväksi.
Teatterin valaistus, musiikki ja tunnelma olivat aidot, ja lavasteet oli saatu hienosti mahdutettua pieneen tilaan. Puvustus, meikki ja näyttelijäsuoritukset olivat myös onnistuneet. Vaikka Idan tarina oli traaginen ja monelle varmasti tunteita herättävä, oli Idan pirteällä olemuksella saatu tunnetta hieman lievitettyä. Kokonaisuudessaan näytelmä antoi katselijalle mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän teatterikokemuksen.
Näytelmä on poistunut Järvenpään teatterin ohjelmistosta.
