Opettajahaastattelussa on tällä kertaa lukiomme toinen erityisopettaja Anna-Kaisa Peruskivi, joka tunnetaan nimellä “AK”. Peruskivi on aloittanut työnsä Tuusulan lukiossa tänä syksynä. Peruskivi on aiemmin tehnyt töitä opinto-ohjaajana ennen kouluttautumistaan erityisopettajaksi. Nykyään pääkaupunkiseudulla asuva Peruskivi on kotoisin Pohjois-Karjalasta, jossa hän on käynyt peruskoulun lisäksi sekä lukion että yliopiston.
Peruskiven työnkuva poikkeaa hieman perinteisestä lukion erityisopettajan työnkuvasta. Siihen kuuluu oppimisen tuen kehittäminen. Lisäksi tukiopetuksen,- samanaikaisopettajuuden -ja lukiolaisten opiskelutaitojen kehittäminen kuuluvat Peruskiven työhön.
Peruskivi on edelliseltä ammatiltaan opinto-ohjaaja ja on opiskellut erityisopettajaksi työskenneltyään muutaman vuoden opinto-ohjaajana yläkoulussa ja ammattikoulussa. Opinto-ohjaajan työssä hän huomasi, ettei opinto-ohjaajien koulutuksesta saanut juuri tietoa oppimisen haasteista tai neuropsykologisista haasteista, joista hän olisi kaivannut tietoa työskennellessään opinto-ohjaajana. Peruskivi lähti opiskelemaan erityisopettajaksi halutessaan kartuttaa tietoa erilaisista oppijoista ja saadakseen työkaluja haasteita opinnoissaan kohtaavien opiskelijoiden tukemiseen. Erityisopettajan opinnot – ja työ – veivät mennessään ja Peruskivi päätyi työskentelemään erityisopettajana. Erityisopettajan opinnot tuntuivat kiinnostavilta ja työnkuva mielenkiintoiselta.
Peruskivi haaveili lapsena näyttelijän urasta, sillä hänellä on taustaa esimerkiksi musiikkiharrastusten parista. Peruskivi on näytellyt kesäteatterissa, laulanut kuorossa, näytellyt koulun musikaaleissa ja näytelmissä. Lukiossa psykologiaa opiskellessaan Peruskivellä heräsi mielenkiinto jatko-opinnoista psykologian parissa. Peruskivi haki opiskelemaan psykologiaa, mutta päätyikin opinto-ohjaajan opintojen pariin. Peruskivi aloitti opinto-ohjaajan opinnot yliopistossa heti lukion jälkeen. Yliopistossa opiskeleminen oli antoisaa aikaa Peruskivelle. “Haastavaa yliopisto-opinnoissa oli aluksi akateeminen vapaus”, toteaa Peruskivi. Erityisopettajaksi opiskellessaan Peruskivi oli jo aikuinen ja työelämässä mukana. Hän halusi tehdä tehokkaasti opinnot, jotta pääsisi työelämään mahdollisimman pian takaisin. Erityisopettajan opinnoissa mielenkiintoisinta Peruskiven mukaan olivat harjoittelut, joissa hän pääsi käytännössä soveltamaan oppimaansa tietoa.
Peruskivi kokee työnsä merkitykselliseksi ja kiinnostavaksi. “Tykkään aidosti työstäni”, toteaa Peruskivi. Vahvuuksikseen erityisopettajana Peruskivi luettelee positiivisuuden, nuorten kuuntelemisen ja nuorten vahvuuksien löytämisen. Peruskivi kokee, että on tärkeää löytää nuoren haasteiden lisäksi vahvuuksia. Peruskiven ratkaisukeskeisyys näkyy työssä, sillä hän haluaa ratkaista nuorten haasteita ja miettiä, miten asiassa pääsisi eteenpäin ja miten hän voisi auttaa nuoria. Opinto-ohjaajan työstä on hyötyä, sillä se auttaa erityisopettajan työssä näkemään nuoren kokonaisuutena eikä pelkästään hänen haasteidensa kautta, pohtii Peruskivi. Haastavaksi työssään Peruskivi kokee riittämättömyyden tunteen, kun ei aina ehdi auttamaan kaikkia nuoria niin paljon kuin haluaisi, sillä aika on rajallista.
Peruskivi toteaa, että parasta hänen työssään ovat ehdottomasti nuoret sekä nuorten lisäksi ihanat kollegat, joiden kanssa on mukavaa tehdä yhteistyötä ja työskennellä moniammatillisessa yhteistyössä yhdessä esimerkiksi aineenopettajien ja opiskelijahuollon kanssa. Vaikka työ nuorten parissa erityisopettajana on mielekästä, Peruskivi haaveilee nykyisen työn lisäksi myös erityispedagogiikan saralla tutkijana työskentelemisestä mahdollisesti tulevaisuudessa ja siten asioihin laajemmin vaikuttamisesta.
Vapaa-ajalla Peruskivi käy kuntosalilla ja juoksulenkeillä. Lisäksi Peruskivi pitää luonnossa liikkumisesta, kansallispuistojen kiertämisestä ympäri Suomea, marjastamisesta, sienestämisestä ja mökkeilystä. Hän kuvaa itseään positiiviseksi, ratkaisukeskeiseksi ja helposti innostuvaksi.
Peruskiven vinkkejä lukiolaisille ovat armollisuus itseä kohtaan ja omasta arjesta huolehtiminen. Tavoitteellisuus on hyvä asia, mutta liika stressaaminen ja täydellisyyden tavoittelu eivät ole tarpeen, toteaa Peruskivi. Hyvä suoritus riittää, eikä tarvitse olla täydellinen. Tekemällä töitä sitkeästi ja sisukkaasti pitkin periodia tehtävät eivät kasaannu päättöviikolle. Rutiinit ovat tärkeitä arjessa, ja luomalla rutiineja opiskelemiseen oppimisesta tulee helpompaa. Huolehtimalla arjessa hyvinvoinnista opiskelu sujuu paremmin, toteaa Peruskivi.