Monioon on tullut uusi kielten opettaja Satu Finnilä-Ylisiurua. Tuusulasta kotoisin oleva Satu on aloittanut opettajanuransa Hyrylän koulukeskuksessa englannin ja ruotsin kielen opettajana. Helsinkiin siirryttyään hän työskenteli pitkään ala-asteen kieltenopettajana. Sopivan tilaisuuden tarjoutuessa läheltä kotia Satu päätti kokeilla, millaista on opettaa lukiossa. Moniossa työskentely antaakin erilaisia haasteita pitkään ala-asteella opettaneelle.
Jo pienenä alle kouluikäisenä koulua leikkinyt Satu kertoo kulkeneensa reppu selässä kotona. “Kuljetin siskojeni oppikirjoja repussa ja leikin, että olen englannin tunnilla”, muistelee Satu. Tulevaisuuden näkökulmasta leikit saattoivat ohjata Sadun ammatinvalintaa. Vieraat kielet ja niiden opiskelu on ollut Sadulle aina mielekästä, ja hän tiesi haluavansa ammatin, jossa kielitaitoja voisi hyödyntää. Ennen opettajan ammattiaan hän opiskelikin kielenkääntäjäksi Vaasan yliopistossa. Kielten opettajaksi hän pätevöityi Helsingissä. Englannin ja ruotsin kielten lisäksi Satu on opiskellut ja opettanut myös jonkin verran ranskaa.
Moniossa opettaminen on alkanut hyvin ja koulun käytänteisiin on ollut helppo päästä sisään. Innokkaana opettajana Satu on viihtynyt mukavien opettajien sekä oppilaiden kanssa työskentelystä ja kertoo tulevansa joka päivä hyvillä mielin töihin.
Pitkien työpäivien jälkeen rentoutuminen arjen askareista on tärkeää. Vapaa-aikanaan Satu kertoo ulkoilevansa paljon. Ulkoilmaihmisenä hän viihtyy puutarhassa sekä kesämökillä meloen, marjastaen ja saunoen. Talvisin pään saa tuuletettua hiihtolenkeillä. Rentoutuminen työpäivien jälkeen toteutuu kävelylenkillä lähimetsässä äänikirjaa kuunnellen tai kotona tv-sarjaa katsellen.
Lukiolaisten opettaminen on ollut Sadun mielestä mukavaa ja helpointa työssä on kontaktin luominen opiskelijoihin. Haasteita kielen opettajana tulee myös vastaan. “Vaikeinta on ehkä se, miten saisin ’narrattua’ kaikki mukaan opiskelemaan ruotsia”, Satu toteaa. Useiden erilaisten opetusmenetelmien käyttö on yksi tapa antaa oppilaille positiivisia oppimisen kokemuksia. Opettajan työssä hauskinta onkin vapaus valita omat työskentelytavat. Etenkin suullinen harjoittelu on tärkeää, vaikkakin kiireinen kurssiaikataulu asettaa omat rajansa ja haasteensa, Satu harmittelee. “Toivon, että joka tunti edes jotakin jokainen saisi sanoa ääneen ruotsiksi. Sitten tulisi edes jonkinlainen tilaisuus käyttää kieltä.” Oppilaiden herättely ja haastaminen tunneilla on Sadulle tuttu käytäntö myös niiden oppilaiden kohdalla, jotka eivät osoita suurta kiinnostusta ruotsin opiskelua kohtaan.
Satu korostaa kielten opiskelun hyötyjä ja painottaa, ettei opiskelu ole pelkästään lista ulkoa opiskeltavia sanoja ja ilmauksia. Satu toteaa, että kieli on väline, jolla voi olla yhteydessä muiden ihmisten sekä muun maailman kanssa. Opiskelijoiden kielten opiskeluun Satu toivoo erityisesti rohkeutta. “Toivoisin, että uskallettaisiin käyttää kieltä rohkeasti ja ilman pelkoa siitä, että epäonnistuu tai tekee virheitä.”