On joko tutkittu tai vain heitetty päästä, että yli 90 % uudenvuodenlupauksista epäonnistuu. Ei tarvitse onneksi käydä kovin montaa pitkän matematiikan kurssia, jotta tajuaa epäonnistumisen todennäköisyyden. Hyveen tilastotieteilijät pohtivat asiaa…
Tervetuloa Hyrylän Harvardiin!
Syksyllä Hyveen uudistuskokouksessa pohdimme tulevaisuutta jo pitkälle ja mietimme uutiskynnyksen ylittäviä juttuja. Päätimme alkaa suunnitella ”Hyveellistä lukiovertailua”, jonka tarkoitus oli tulla ensi keväänä ylioppilastulosten tultua julki. Olimme kyllästyneet varsin virheelliseen…
Hyvää ruokahalua!
Ruoka on asia, joka koskettaa jokaista. Sitä syödään. Sen ääressä keskustellaan, huudetaan ja pussaillaan. Sillä leikitään. Siihen kulutetaan aikaa, paljon. Sitä valmistetaan ja sitä arvostellaan. Lukion jälkeen moni muuttaa yksin…
Hyve muuttaa!
Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos. Tätä kliseetä on eräällä opettajallakin tapana toistella. Vaikka yleensä muutoksilla pyritään parempaan, herättää se automaattisesti vastustusreaktioita, sillä usein uudistukset eroavat melko paljon edeltäjästään. Ensimmäisenä…
Hengähdystauko
STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää kirvoitti pientä keskustelua tokaisemalla, että opiskelijoiden pitäisi opiskella 12 kuukautta. Siten saataisiin opiskelua tiivistettyä ja päästäisiin aikaisemmin työelämään. Tietysti tässä on puolensa, mutta eikö jatkuva puurtaminen…
Perjantai 13.
Nostetaan lippu salkoon, huudetaan hip Hyve! Tänään on epävirallinen Hyveen liputuspäivä. Tai ainakin siltä se tuntuu, kun tarkkailee lehden ilmestymisrytmiä. Hyveen ensimmäinen numero nimittäin ilmestyi tammikuussa perjantaina 13. päivä ja…
Lukio on tanssi
Lukio on tanssi. Provosoivaako? Ainakin hyvin paikkaansa pitävää. Osa näyttää nauttivan siitä kaksin jaloin, osalla on parempaakin tekemistä. Niin tanssissa kuin lukiossa opettajan merkitys on tärkeä. Heillä on paineita, ettei…
Numero kaksi
Tarkkasilmäisimmät ja uskollisimmat lukijamme lienevät huomanneet, että vuoden toisena kuukautena, kuun toisena perjantaina kello kaksi tasatuntiin pyöristettynä (ainakin jossain päin maailmaa) on ilmestynyt Hyveen toinen numero. Viimeisen puolen vuoden aikana,…
Hyven tärkeää!
Kaikki alkoi viitisentuhatta vuotta sitten, kun sumerit kehittivät nuolenpääkirjoituksen. Siitä lähtenyt kehitys muuntui vuosien kuluessa kreikan kieleksi, jota voidaan pitää länsimaisen kirjallisuuden isänä. Maailman eniten painettu kirja, Raamattu, avasi kantensa…