Päättöviikko on taas käynnissä, ja itselläni on tällä hetkellä kaksi koetta tehtynä ja tuplasti sen verran jäljellä. Lisäksi Wanhojen tanssiharjoitukset etenevät hyvää vauhtia, ja itse tapahtumapäiväkin on jo aivan kulman…
Petollinen flunssakausi
Talviaika on ihanaa: jouluaatto lähestyy lähestymistään ja tunnelma on käsinkosketeltava. Joululahjoja on hankittu, ja jouluherkkuja saattaa löytää keittiöstä odottamassa herkuttelijaa. Ihanat paksut neuleet on kaivettu esille vaatekaapin pohjalta, ja kaikkien…
Wie geht’s, Hermannsburg?
Kansainvälisyyttä arvostetaan päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän. Hyvä kielitaito ja kansainväliset kontaktit ovat loistavia valttikortteja monessa asiassa: työelämässä, matkoilla, opiskelussa. Meidänkin lukiossamme luodaan mahdollisuuksia lähteä mukaan kansainvälisiin opiskelijavaihtoihin, jotka…
Aktiivisuus tuo väriä opiskeluun
Usein opiskelijoiden suusta kuulee toteamuksia lukion ja ylipäätänsä opiskelun tylsyydestä. Kuinka puuduttavaa onkaan istua oppitunneilla paikallaan 75 minuuttia putkeen päivästä toiseen, ja jokainen päivä vain rullaa hitaasti, rutiininomaisesti eteenpäin. Lukion…
Ihana, lämmin Aurinko
Päivät ovat pidentyneet, ja lämpömittari on ehtinyt käydä jo muutamaan otteeseen yli kahdenkymmenen asteen. Useat uskolliset auringonpalvojat ovat ehtineet polttaa nahkansa (...muistakaa se aurinkorasva) tai ainakin hankkia kiitettävät bikinirajat. Kesän…
Pääsiäisen ilo takaisin
Tämän vuoden ensimmäiset kuukaudet ovat vierähtäneet ohi vauhdilla, ja lukuvuoden toiseksi viimeinen koeviikkokin on saatu (kunnialla tai ei) selätettyä. Viimeinen jakso ennen kesälomaa alkaa, eli vielä lopputsemppi päälle! Tuntuu enemmän…
Pääkirjoitus – uudet päätoimittajat esittäytyvät
Moi kaikki lukijat! Meidän nimet ovat Mia Rosenberg ja Maria Mäki-Kuhna ja me olemme Hyveen uudet päätoimittajat. Tässä artikkelissa esittelemme itsemme, kerromme, mistä me olemme kiinnostuneita ja mistä asioista tykkäämme…
Ihana ja kamala joulu
Kauan odotettu joulu saapuu aina vain nopeammin. Enää on kaksi päivää jäljellä siihen, kun rauhoitumme perheen kesken joulupöydän herkullisten antimien pariin, ihailemme hautausmaan “kynttilämerta” ja kilpailemme siitä, kuka saa ekana revittyä…
Ain laulain työtäs tee
Kesäloman viimeisestä villistä ja vapaasta päivästä on kulunut jo yli kuukausi. Syksy on selvästi saapunut, ja ylioppilaskirjoitukset ovat kirjaimellisesti nurkan takana. Tänä vuonna kouluun palaaminen ei kuitenkaan tuntunut niin tuskaiselta…
Carpe diem – tartu hetkeen
Huh! Hiki vain valuu otsaa pitkin, kun pänttääminen viimeisiinkin kokeisiin on lähes loppusuoralla. Pian on jo aika vaihtaa kytkin kesäloma-asentoon, kun enää on muutama koe jäljellä ja monella nekin jo…