“Tuntuu jotenkin haikealta, mutta samaan aikaan helpottavalta.” Näillä sanoilla aloitin lukuvuoden ensimmäisessä abikolumnissa, ja jälleen voin sanoa, että aikaa on kulunut. Eletään jo abivuoden tammikuuta, ja koulu alkaa jo ihan…
Vinkkejä ykkösille ja kakkosille
Abitelttailu Lukio on meillä monella viimeisiä ylioppilaskirjoituksia vaille valmis. Voi mitä kaikkea lukioaikaan onkaan mahtunut! Lukiosta jää valtava määrä kivoja muistoja, päällimmäisenä vanhojen tanssit puhumattakaan niiden jatkoista. Vanhojen tanssit vaativat…
Ohikiitävää
Tuntuu jotenkin haikealta, mutta samaan aikaan helpottavalta. Nyt on koittanut se hetki, kun meidän ikäluokastamme on tullut koulun vanhimpia. Vihdoin olemme abeja, joiden elämä on täynnä vanhojen asioiden loppuun viemistä…
Liikutko sinä tarpeeksi?
Kuva: Salla Lahtinen Kuva: Salla Lahtinen Nuorten liikunta ja liikkumattomuus on ajankohtainen aihe. Lasten liikuntatutkimus paljastaa lasten alhaisen mielenkiinnon liikuntaa kohtaan. Aihe on tärkeä, koska nuoret liikkuvat liian vähän. Teko…
Elämä ennen somea
Palataan alkuun ajassa taaksepäin. Kahdeksan vuotta sitten olin pieni mukula, jonka elämä oli suhteellisen mutkatonta. Kävin koulussa, harkoissa, leikin ja ajattelin, että tällaista elämän kuuluukin olla: helppoa. Palataan nyt nuo…
Kumpi mieluummin, syventymispäivät vai päättöviikko?
Lukiossamme järjestettiin tämän syksyn 1. periodissa päättöviikkojärjestelmän sijaan syventymispäiväkokeilu. Syventymispäivät herättivät monenlaisia mielipiteitä opiskelijoiden välillä. Lopulta kuitenkin johtoryhmässä päätettiin luopua niistä, ja palata takaisin tavanomaiseen päättöviikkoon. Syventymispäivät poikkesivat perinteisestä päättöviikosta…
Vaikeuksien kautta voittoon
On tullut se aika vuodesta, jolloin me abit saamme vihdoin huokaista helpotuksesta – ylioppilaskirjoitukset ovat takana päin. Valtava lukion oppimäärä kulminoitui muutamaan viikkoon kylmässä liikuntasalissa. Nyt saamme karistaa olkapäiltämme vuosia…
Me
Me näemme, kuulemme, tunnemme. Ajattelemme, autamme, katsomme. Me muistamme. Myös sinut.
Millaista on elää kaksosena?
Monet sanovat, että olisi mahtavaa, jos heillä olisi kaksonen, joku, joka ymmärtää kaiken, ja joku, jonka kanssa jakaa kaikki ajatukset. En taida edes liioitella, kun sanon, että riitelimme kaksoissiskoni kanssa…
Ajatuksia feminismistä
Yläkouluikäisenä minulla oli usein päälläni t-paita, jossa luki isoilla vaaleanpunaisilla kirjaimilla “FEMINIST”. Kuljin paita päällä ylpeästi, sillä koin, että feminismi on aatteena ihanan voimaannuttava ja oikeudenmukainen, ja halusin mainostaa muille…