Viime vuosina sosiaalisen median palveluista TikTok on noussut jättimäiseen suosioon nuorten keskuudessa. Sen algoritmia ja toimintamallia voidaan pitää vähintään mielenkiintoisena. TikTokin vetovoima perustuu lyhyisiin, noin minuutin pituisiin videoihin. Sovelluksesta löydän käytännössä loputtomasti sisältöä, jota algoritmi alkaa tarjoamaan minulle tykkäysteni ja katsomishistoriani perusteella. TikTokin käyttäminen on äärimmäisen koukuttavaa ja haitallista keskittymiselle.
Pitkän koulupäivän jälkeen asetun mukavasti sohvalle ja ajattelen, että selaan hetken puhelintani ennen opiskelun aloittamista. Avaan TikTokin. Sivu on täynnä minulle kohdennettua sisältöä: huumoria, urheilua ja uutisia. Aika alkaa huomaamattani kulumaan vauhdilla. Tunnin jälkeen ajattelen, että selaan vielä hetken. Kahden tunnin päästä huomaan tuhlanneeni todella paljon hyödyllistä aikaa sovelluksen parissa. Tuossa ajassa olisin ehtinyt kirjoittaa lukutaidon vastauksen valmiiksi, tehdä matikan tehtäviä ja lukea yhteiskuntaoppia. Mutta ei, sen sijaan käytin ajan sosiaalisessa mediassa. Hukkaan heitetyt minuutit saivat minut ymmärtämään, miten paljon sovellus vaikuttaa ajankäyttööni.
Ajan tuhlaamisen ohella huomasin, että lyhyiden videoiden katsomisen jälkeen keskittymisen löytäminen esimerkiksi lukemiseen näyttäytyy mahdottomana. Olen havainnut, että myös pidempien elokuvien katsomiseen keskittyminen on huomattavasti vaikeampaa kuin ennen. Viime vuosina nuorten kyky keskittyä pitkän aikaa yhteen asiaan on heikentynyt myös yleisellä tasolla huomattavasti. Onko syynä TikTok? Ainakin oma veikkaukseni on, että sovellus on vaikuttanut huomattavasti yleiseen keskittymiskykyyn.
Lisäksi palveluun liittyy myös turvallisuusuhkia. Palvelu on kiinalainen, ja sen on spekuloitu toimivan haittaohjelman tavoin seuraten käyttäjän jokaista liikettä. Muun muassa suojelupoliisi on varoittanut TikTokin käytöstä ja jopa kehottanut työntekijöitään poistamaan sovelluksen. TikTokissa leviää myös vaarallisia haasteita, joihin monet nuoret saattavat lähteä mukaan. Esimerkiksi tiskitablettien nieleminen tai teräaseen mukaan ottaminen kouluun ovat nuorten mielestä hauskoja TikTok-haasteita, jotka kuitenkin vaarantavat turvallisuuden.
Kaikki nämä tekijät saivat minut pohtimaan, mitä voisin tehdä asialle. Tiedän, että moni ystäväni on asettanut sovellukseen käyttörajan, jota lopulta päätin kokeilla. Siihen sisältyy vain yksi pieni ongelma. Tämän puolen tunnin rajan saa nimittäin pois painamalla Muistuta myöhemmin -painiketta ajan täyttyessä. Ymmärsin, että ainoa keino on lopettaa sovelluksen käyttö kokonaan. Jo viikon jälkeen huomasin, kuinka paljon sovelluksen poistaminen paransi keskittymiskykyäni. Lukeminen, koulutehtävät ja sosiaalinen elämä tuntuu sujuvan helpommin ilman jatkuvaa houkutusta nostaa puhelin pöydältä ja avata TikTok. Voin lämpimästi suositella jokaista kokeilemaan elämää ilman sovellusta, et tule katumaan.