On vihdoin tullut se hetki, kun me abit voimme taas hetken hengähtää. Kevään ylioppilaskirjoitukset on nyt virallisesti pelattu läpi, ja nyt vain jännitetään enää tuloksia. Oloni on helpottunut siitä, että…
Nyt se on virallista

On vihdoin tullut se hetki, kun me abit voimme taas hetken hengähtää. Kevään ylioppilaskirjoitukset on nyt virallisesti pelattu läpi, ja nyt vain jännitetään enää tuloksia. Oloni on helpottunut siitä, että…
Kävimme kysymässä Hyrylän toimipisteen opettajilta heidän noloimpia hetkiään opettajan uran varrelta. Paljastukset annettiin Hyve-lehden toimitukselle nimettöminä. Vastausten saaminen ei ollut kuitenkaan mitään helpointa hommaa. Nimittäin, jos jossain, opettajan ammatissa häpeänsietokyky…
Mediassa on viime aikoina puhuttanut painotusluokkien epätasa-arvoisuus. Painotusluokkia ovat esimerkiksi musiikkiluokat ja liikuntapainotteiset luokat, joihin haetaan pääsykokeilla. Helsingin kaupunki on suunnitellut lakkauttavansa painotusluokkia tulevaisuudessa. Aihe on herättänyt keskustelua ja erilaisia…
Abit juhlivat penkkareissa lukion loppua 9.2.2023. Penkkarit rakentuivat tuttuun tapaan karkkien heittelystä, juhlaruokailusta, abishowsta ja rekka-ajelusta. Päivään mahtui paljon iloa ja helpotusta lukion lopun häämöttämisestä. Illalla juhlat jatkuivat penkkareiden jatkojen merkeissä.…
Olen haaveillut vanhojen tansseista niin pitkään kuin muistan. Lähes yhtä kauan on ollut mielessä myös oman tanssipuvun tekeminen, vaikka se tuntuikin mahdottomalta. Puvun tekeminen kuulosti liian vaikealta, enkä uskonut pystyväni…
Sanonnalla “kevät keikkuen tulevi” viitataan usein siihen, että keväällä säät ovat ailahtelevia ja lämpimäksi vaihtuneet ilmat voivat muuttua hyvinkin nopeasti takatalveksi. Vanhasta suomalaisesta sananlaskusta huolimatta kevät etenee joka vuosi hämmästyttävän…
Koko tanssiporukka yhdessä kuvassa. Kuva: Susanna Kantola Helmikuun puolivälissä oli jälleen tullut aika perinteisten lukion kakkosluokkalaisten vanhojen tanssien ja samalla samaisen ikäluokan siirtymisen lukion vanhimmiksi opiskelijoiksi. Toisaalta abit juhlivat lukulomalle…