Lukiomme opiskelijoiden suosiossa oleva tapahtuma, Elävä kirjasto, päästiin vuoden tauon jälkeen järjestämään. Viime vuonna tapahtuma jouduttiin perumaan koronapandemian takia. Opiskelijakunnan hallitus järjesti lukiossamme Elävän kirjaston 16.11.2021. Opiskelijat pääsivät lainaamaan itselleen…
Vuoden 2021 joululahjaideat
Vuosi 2021 alkaa olla lopuillaan, ja vuosi 2022 on jo aivan oven takana. Ennen uuden vuoden vaihdetta on kuitenkin tulossa vielä joulu, joka on varmasti monen ihmisen mielestä yksi vuoden…
Abiwanhat ottivat tanssilattian haltuun
Kuva: Hanna Alanen Lukiossamme päästiin järjestämään kauan odotetut wanhojen tanssit 10.12.2021. Koronapandemian takia niitä jouduttiin siirtämään useaan otteeseen, mutta onneksi ne saatiin lopulta toteutettua. Wanhat tanssitaan normaalisti lukion toisena vuotena,…
Helpot ja nopeat herkut joulupöytään
Kuva: Ella Koistinaho Jouluhalko Ainekset ja ohjeet (10 annosta) Pohja 4 kananmunaa 1 ½…
Kumpi mieluummin, syventymispäivät vai päättöviikko?
Lukiossamme järjestettiin tämän syksyn 1. periodissa päättöviikkojärjestelmän sijaan syventymispäiväkokeilu. Syventymispäivät herättivät monenlaisia mielipiteitä opiskelijoiden välillä. Lopulta kuitenkin johtoryhmässä päätettiin luopua niistä, ja palata takaisin tavanomaiseen päättöviikkoon. Syventymispäivät poikkesivat perinteisestä päättöviikosta…
Elämä ennen somea
Palataan alkuun ajassa taaksepäin. Kahdeksan vuotta sitten olin pieni mukula, jonka elämä oli suhteellisen mutkatonta. Kävin koulussa, harkoissa, leikin ja ajattelin, että tällaista elämän kuuluukin olla: helppoa. Palataan nyt nuo…
Liikutko sinä tarpeeksi?
Kuva: Salla Lahtinen Kuva: Salla Lahtinen Nuorten liikunta ja liikkumattomuus on ajankohtainen aihe. Lasten liikuntatutkimus paljastaa lasten alhaisen mielenkiinnon liikuntaa kohtaan. Aihe on tärkeä, koska nuoret liikkuvat liian vähän. Teko…
Uusi sivu elämässä
Lukion alku jännitti minua todella paljon, vaikka koulurakennus ja jossain määrin samat opettajat olivat minulle jo entuudestaan tuttuja yläasteelta. Silti minusta tuntui siltä, etten olisi vielä valmis lukioon. Ajattelin, että…